Britney Spears

Britney Spears on amerikkalainen laulaja, tanssia ja näyttelijä. Spears on myynyt levyjänsä yli 150 miljoonaa kappaletta ja on näin ollen yksi maailman myydyimmistä artisteista. Hän on lanseerannut myös oman hajuveden ja toiminut kirjojen kiiltokuvana.

Britney Spears

Spears on syntynyt vuonna 1981 McCombissa Missisipin osavaltiossa. Hän kasvoi batistiperheessä Kentwoodissa, Lousianassa. Britneyn managerina toimii hänen veljensä Bryan. Pienenä Britney harrasti tanssia, voimistelua ja lauloi kuorossa.

Ura

Spearssin ensi esiintyminen nähtiin amerikkalaisessa tv-ohjelmassa The Star Hae vuonna 1992. 12-vuotiaana hän liittyi Disney Chanelin The All New Mickey Mouse Club-ohjelman näyttelijäkaartiin, missä hän esiintyi vuosina 1993 ja 1994.Pian tämän jälkeen Britney nauhoitti ensimmäisen demonsa ja sai siitä levytyssopimuksen Jive Recordsin kanssa. Hän julkaisi debyyttialbuminsa Baby One More Time vuonna 1999. Albumi sai kaksi Grammy ehdokkuutta. Hänestä tuli nuorin artisti, minkä debyytti oli Billboardin Hot-100 albumi- ja singlelistan kärjessä. Albumia myytiin 28 miljoonaa kappaletta ja se ylsi kaikkien aikojen 50 myydyimmän levyn joukkoon. Koska albumi menestyi niin hyvin, Britney aloitti ensimmäisen kiertueensa. Hän sai seuraavana vuonna taas neljä Billboard- palkintoa.

Ura

Vuonna 2000 Britney julkaisi toisen albumina Ooops!… I Did It Again. Hän rikkoi levyn julkaisuviikolla myyntiennätyksen myyden 1 300 000 levyä. Levyä myytiin kaiken kaikkiaan 20 miljoonaa kappaletta. Britney esiintyi myös MTV Video Music Awards- gaalassa.Britney julkaisi kolmannen levynsä Britney vuonna 2001. Levy oli lista ykkösenä Amerikassa ja Kanadassa. Tämä teki hänestä ensimmäisen naisen, jonka kolme ensimmäistä levyä ovat olleen Billboardin albumilistan kärjessä. Albumia myytiin 15 miljoonaa kappaletta, vaikka vain kappale I´m Slave For You menestyi. Samana vuonna Britney teki usean miljoonan dollarin mainossopimuksen Pepsi- virvoitusjuoma yhtiön kanssa. Hän esiintyi myös MTV Video Music Awards- gaalassa ja herätti eläinsuojelujärjestö PETA:n huomion käyttäen elävää pytonia lavalla.Britneyn elokuvaura taas sai alkunsa kun hän sai pääosan elokuvasta Crossroads- tienristeyksessä vuonna 2002. Elokuva menestyi kohtuullisesti, mutta kriitikoiden mielestä Britneyn roolisuoritus oli huono.Vuonna 2003 Britney julkaisi neljännen levynsä In The Zone. Albumilla oli enemmän R&B- vaikutteita. Albumi debytoi jälleen lista ykkösenä Yhdysvalloissa myyden 10 miljoonaa kappaletta. Levyn hitti biisi oli Toxic, joka oli lista ykkösenä monessa maassa. Hän voitti kappaleella parhaan tanssikappaleen Grammy-palkinnon. Albumilla kuultiin myös Madonnaa.Britney julkaisi ensimmäisen kokoelmansa Greatest Hits: My Prerogrativen vuonna 2004. Kokoelmassa oli hänen kaikki singlensä paitsi From The Bottom Of My Broken Heartia. Kokoelma nousi lista ykköseksi ja Britneystä tuli yksi myydyimmistä artisteista maailmassa. Vuonna 2005 taas Britney julkaisi ensimmäisen remix-albuminsa B in the Mix: The Remixesin.Britney julkaisi viidennen albuminsa Blackoutin vuonna 2007. Albumin ensimmäinen single oli Gimme More, josta tuli Britneyn toiseksi menestynein single. Albumi myi 2,5 miljoonaa kappaletta maanlaajuisesti.Vuonna 2008 Britney sai roolin CBS-kanavan sarjasta Ensisilmäyksellä. Hän näytteli sarjassa vastaanottovirkailijaa. Samana vuonna Britney kuvasi itsestään dokumentin Britney: For The Recordsin joka näytettiin MTV-kanavalla yhdysvalloissa. Britney voitti myös MTV Europe Music Awards -palkintogaalassa vuoden 2007 parhaan levyn (Blackout) ja parhaan artistin palkinnot. Britney julkaisi saman vuonna kuudennen albuminsa Circus, joka myi maailmanlaajuisesti 3,5 miljoonaa kappaletta.

Britneyn imagon todella iso osa on hänen sekoilunsa. Britney on yksi eniten mediassa esiintynyt henkilö ja Britney tuskin olisi menestynyt ilman mediakohuja. Paparazzit saivat todella isoja summia Britneyn sekoilukuvista ja Britney oli Paparazzejen yksi kuvatuimmista julkisuuden henkilöistä.